tiistai 7. helmikuuta 2017

Hempeä ruusukakku!


Pienen tytön syntymäpäiville sopii mainiosti hempeä vaaleanpunainen ruusupursotuksin koristeltu kakku.

Kakussa on tumman kakkupohjan välissä vaniljavanukasmoussea ja vadelmia. Pursotukset on tehty tähtityllalla tuorejuustovaahdosta.

torstai 20. lokakuuta 2016

Vauvamahakakku!

Sain erityisen mieluisan tehtävän leipoa vauvamahakakun kohta hetkeksi roolia vaihtavalle kollegalle. Kakku sisältää kuningatashilloketta ja vaniljamoussea. Pinta on tehty värjätystä sokerimassasta.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Mansikkainen suklaakakku!

Suklaakakku on aina aikuisten mieleen. Tätä suklaakakkua maustaa tuoreet mansikat, joista osa on kuorrutettu mansikkasuklaalla. Lisäksi reunoilla on suklaanappeja ja suklaavohvelipalasia. Pinnalla on tummasta suklaasta ganache.

Juustokakku!

Frozen toimii hyvin myös kakkukuvissa. Tämä kakku on sopivasti kirpeä sitruunaisen maun ansiosta. Kakun täytteessä on sitruunajogurttia ja sitruunamehua. Kiille on Valion 3 hedelmän mehusta. Sopii hyvin makunsa puolesta kiilteeseen. Kakkukuva on valmiina ostettu. En uskaltanut lähteä tällaista itse piirtämään. Reunalla on valkosuklaa- ja maitosuklaahippuja.

My little pony -kakku!

Syntymäpäiväsankarin toiveena oli saada My little pony -kakku, jota koristaa Rainbow Dash. Sellainen piti siis tehdä. Lopputulos oli sankarille erityisen mieleinen.
Kakku on sisältä perinteinen mansikkakakku: vaniljamoussea ja tuoreita mansikoita. Pinnalla on sokerimassaa, jonka pinnan tein kiiltäväksi helmiäissuihkeella.

Vadelmainen seeprapiirakka!

Huomasin  juuri, että kameraan on unohtunut kasa leivonnaisia.

Tämä piirakka on suoraan Kinuskikissan sivustolta kopioitu: seeprapiirakka vadelmasta. Lopputulos on sekä näyttävä että erinomaisen makuinen.


keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Raparperi-omenapiirakka!

Kesä alkaa aina raparperipiirakasta. Joka vuosi se maistuu ensimmäisellä kerralla taivaalliselta. Tällä kertaa piirakan joukkoon laitettiin vähän omenaa tasapainottamaan kirpeää makua. Tämä herkku vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa on lyömätön yhdistelmä.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Suklaakakku!

Aikuiseen makuun sopii aina suklaakakku. Jokaisessa juhlassa tarvitaan tällainen ei-niin-makea kakkuversio. Kakku on perinteinen suklaakakku, aprikoosimarmeladilla ja suklaaganachella. Pinnan koristelussa on käytetty erimakuisia macarons-leivoksia, suklaakuorrutettuja mansikoita ja minivaahtokarkkeja.

Monster High -juustokakku!

Monster High -teemasynttäreillä tarjoillaan moniväristä juustokakkua, jota koristaa sankarin valitsema kakkukuva. Kuvaa reunustavat valkosuklaahiput. Kakun täytteet ovat mustikkaa, vadelmaa ja mansikkaa. Pohja on tehty gluteenittomista täytekekseistä.

Monster High -täytekakku!

Tyttäreni 9-vuotissyntymäpäivätoiveena oli Monster High -aiheinen täytekakku, jonka kakkukuvan neiti myös itse valitsi. Kakkukuvan maalasin sokerimassalle pastaväreillä ja elintarviketusseilla. Monster High -logo on tehty sokerimassasta, samoin kakkua koristavat kirjaimet. Pinnan kuorrute on vadelmamakuista vaahtokarkkimassaa. Kakussa on täytteenä sankarin toiveesta mansikoita ja vaniljamoussea.