tiistai 21. tammikuuta 2014

Voittajille!

Sain eilen käteeni paketin pahanmakuisin keksejä (kyllä, sellaisiakin on) ja tehtäväksi leipoa niistä jotain hyvää. Päädyin luonnollisestikin juustokakkuun. Olen pyrkinyt peittämään keksien makua voimakkaan valkosuklaisella tuorejuustotäytteellä ja runsaalla vadelmakiilteellä.
Koska kakku tarjotaan hyvin voittoisalle kollegoista koostuneelle lentopallojoukkueelle, tein koristelut teeman mukaisiksi. Lentopallo on pursotettu tummasta, valko- ja maitosuklaasta ja kirjailut valkosuklaasta.

lauantai 4. tammikuuta 2014

60-vuotias!


60 vuotta on jo sellainen ikä, jonka saavuttaminen oikeuttaa näyttävään kakkuun. Sankarin makumaailman mukaisesti kakku tehtiin suklaasta. Perinteisen suklaakakun sijaan tässä kakussa on sitruuna-limemarmeladi antamassa sopivaa kirpeyttä muuten voimakkaan suklaiseen kakkuun.

Ganache on tummasta suklaasta ja pinnan askeettinen koristelu valkosuklaasta. Kakun näyttävyys tulee korkeudesta. Kakussa on yhteensä viisi kerrosta täyttä suklaata - todellisen suklaasuun unelma!

maanantai 30. joulukuuta 2013

Vuosi 2013!

Näin loppumetreillä ennen vuoden vaihtumista lienee hyvä hetki julkistaa se kakku, jolla tämä nyt kohta jo mennyt vuosi käynnistettiin! Uudenvuoden juhlintaan tehty kakku sisältää levykakkupohjan, vaniljamoussea ja vadelmahilloa. Herkullinen yhdistelmä. 
Kakun koristeluidea on Kinuskikissalta. Pinnalla on lakufudgesta tehty massa ja päällä erilaisilla sokerikuorrutteilla ja -koristeilla tehtyjä ilotulituskuvioita.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Marmoroitu joululeivos!

Makean joulupöydän antimiin kuuluu tänä vuonna punaisen kuorrutteen pintaan saanut suklaaleivos. Leivos on perinteinen brownie, mutta kuorrutteen värjäys luo jouluista tuntua.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Piparkakku-juustokakku

Näin joulun alla tulee tietysti leivottua joulunmakuisia kakkuja. Tämän juustokakun pohja on piparkakuista, vaniljatäyte on maustettu kanelilla ja ripauksella piparkakkumaustetta. Kiille on kinuskikermaa, mutta melko vaaleaa, koska kakkuun ei haluttu liikaa makeutta. Pinnalla on kermapursotukset imitoimassa piparkakkujen koristepursotuksia.

torstai 19. joulukuuta 2013

Jouluinen pinjata-kakku!

Tällä kertaa kokeiluvuoroon päätyi pinjata-tyylinen kakku, jonka sisältä paljastuu makea yllätys. Kakussa on tumma levykakkupohja ja sisus valkosuklaamoussea. Mousse on hyydytetty niin, että keskelle kakkua jäi "kolo" makeisia varten. Näin joulun alla täytin sisuksen suklaarakeilla, mutta voisihan sisälle piilottaa kaikenlaisia karkkeja.
Kakun pinta on valkosuklaa-tuorejuustomassaa, jonka värjäsin punaiseksi. Päällä hohtaa helmiäissuihke. Kakun koristeet ovat valkosuklaasta.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Kakku joulupukista!

Jouluaiheisiin illanistujaisiin tuli ajatukseksi tehdä jotain joulupukista. Sähkökatkojen täyteisen päivän takia ei aika riittänyt monimutkaisempaan settiin.
Joulupukki on saanut sisäänsä tumman levykakkupohjan ja vadelmamoussea. Päälle värjäsin sokerimassasta pinnat, silmät ja suun. Parran, viikset ja lakin reunat olen kuorruttanut rahkavaahdolla.


keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Suomi-leivos!

Itsenäisyyspäivää on mukava juhlistaa jollakin ainakin hitusen isänmaallisella leivonnaisella. Tänä vuonna meidän perheessä tarjoillaan Suomi-aiheisia leivoksia.


Leivoksen pohjana on porkkanakakun variaatio ja koristeena Suomi-teeman mukaisesti Suomen lippuja ja suklaalla pursotettuja Suomen karttoja ja Suomen vaakunan leijonia.





torstai 28. marraskuuta 2013

Bambi-kakku!

On aina kunniatehtävä leipoa kakkuja ihmisten tärkeisiin merkkipäiviin. Tällä kertaa vuorossa on hyvin pienelle neidille toteutettu synttärikakku. Kakussa koristeena on maalaamani Bambi-kakkukuva, jota reunustaa hempeän vaaleanpunainen helminauha.


Sisuksiinsa kakku on saanut suklaakakkupohjan ja mansikka-valkosuklaamoussea. Pettävän herkullinen yhdistelmä.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Bambi!

Siinä se nyt on: ensimmäinen itse maalattu kakkukuva. Oli muuten yllättävän hauskaa puuhaa, vaikka keskittymistä vaatikin. Loppuviikosta selviää, mihin tätä kuvaa käytetään.

Pohjana siis  valkoinen sokerimassa, johon pastaväreillä maalasin kopion bambista.